Vierailimme viime syksynä 9CERN-luokan kanssa CERN-luokkien pääsponsorin Mäntsälän Sähkön vesivoimalaitoksella tutustuen siihen, miten vesivoimalla tuotetaan sähköenergiaa.

Vaikka sähkön tuotantoon liittyvät asiat tulevat opiskeltaviksi vasta yhdeksännen luokan kevätlukukaudella, antoi vierailu oppilaille pohjatietoa siitä, miten generaattori toimii ja mikä on sen merkitys sähkön tuotannossa. Vierailu oli varsin monipuolinen ja oppaamme esitteli laitoksen toiminnan hyvin mielenkiintoisesti.

 

Kun olemme asioita teoriassa nyt kevätlukukaudella opiskelleet, on osoittautunut, että vierailu Mäntsälän Sähkön voimalaitoksella oli 9CERN-luokan oppilaille hyvä käytännön konkreettinen kokemus. Tunneilla onkin voitu usein keskustella teorian ja käytännön kohtaamisesta ja opettaja on voinut viitata vierailulla nähtyihin asioihin.

 

Eräällä tunnilla teimme sähköopin käytännön töitä. Vaikka työt on suunniteltu niin, etteivät ne aiheuta vaaraa, on työohjeita kuitenkin noudatettava.  Laitteet voivat mennä rikki vääränlaisesta käytöstä tai työt eivät toimikaan suunnitelmien mukaan. Tunnin aikana eräs oppilas totesi sähköopin perustöitä tehdessämme ja niitä tarkasti ohjeistaessani seuraavaa: ”peruskoulu tappaa kaiken luovuuden”.  Jäin pohtimaan tätä lausahdusta. Onko todella näin? Miten voisin mahdollistaa oppilaille kokemuksen siitä, että heidän luovuutensa saisi kasvaa ja kukkia – edes hetkellisesti – edes silloin tällöin.

 

Päätin toteuttaa seuraavalla 9CERN-luokan fysiikan tunnilla mahdollisuuden luovuuden kokeilemiseen. En antaisi oppilaille valmista ohjetta, vaan he saisivat itse pohtia miten ratkaisisivat fysiikan aihepiiriin liittyvän ongelman. Mielenkiintoista olisi ollut kehittää jokin sähköoppiin liittyvä työ, mutta päätin ottaa helpon arkielämän aihepiiriin liittyvän tehtävän, jota oppilaiden olisi helppo lähestyä. Aiheena oli miten kynttilän saisi sammutettua parin metrin etäisyydeltä puhaltamatta sitä perinteisellä tavalla. Tähän työhön olisi ollut hyvin helppo ohje fysiikan tai kemian keinoin, mutta nyt ei ollut tarkoitus lähteä seuraamaan valmiin ohjeen neuvoja vaan yrittää pohtia moninaisia ratkaisuja.

 

Aloitimme työn luovan ongelmanratkaisun menetelmällä eli aivoriihellä. Kaikki ideat ja ehdotukset olisivat hyväksyttyjä ja arvokkaita. Lisäksi kaikkien ryhmäläisten ajatukset kirjattaisiin paperille. Näin myös toimittiin. Oppilaat ehdottivat sammuttamista muun muassa lehtipuhaltimella, matalalla bassoäänellä, ottamalla happi pois, heiluttamalla pahvilevyä, pihdeillä ja teipillä, vesipyssyllä, odottamalla, kauko-ohjattavalla helikopterilla, sylkäisemällä, mittanauhalla, vaahtosammuttimella, aivastamalla,  tuulettimella, hiustenkuivaajalla, kortilla, kepillä, vesisuihkulla, taikatempulla, suihkepullolla tai hakemalla norsu suihkuttamaan vettä päälle. Lisäksi ehdotettiin, että kynttilä sammuisi heittämällä kynttilää puhelimella, vesi-ilmapallolla, märällä rätillä tai heittoveitsellä. Mitä enemmän ideoita olisi tuotettu sitä enemmän niistä saattaisi löytyä toteutuskelpoisia ideoita.

 

Kun aivoriihityöskentely oli ohi, kukin ryhmä valitsi kirjaamiensa ajatusten joukosta kaksi ideaa, joita lähtisivät suunnittelemaan ja jatkotyöstämään. Ryhmäläiset piirsivät valitsemistaan toteuttamiskelpoisista tavoista sammuttaa kynttilä sarjakuvanomaisen piirroksen ja kirjasivat siihen, mitä välineitä sammuttamiseen tarvitaan.

 

Opettajana oli ilo katsella ryhmien työskentelyä ja kuunnella heidän villeimpiä ehdotelmiaan. Ihailin oppilaiden kekseliäisyyttä ja nautin katsellessani joidenkin oppilaiden suurta innostuneisuutta heidän esittäessään suunnitelmiaan.

 

Suunnitelmat on myös testattava käytännössä ja arvioitava niiden toimivuutta. Emme ole vielä kokeillet käytännössä, miten valitut ideat toimivat. Tämä on kuitenkin tarkoitus tehdä toukokuussa heti, kun kokeet on pidetty. Vaikka aionkin lopuksi paljastaa sen ”ohjeeni”, miten tämä työ ”olisi pitänyt” toteuttaa, voin kysyä mistä kaikesta olisinkaan opettajana ja mistä kaikesta oppilaat olisivatkaan jääneet paitsi, jos olisimme tehneet kynttilänsammutustyön ohjetta noudattaen? Keksimisen riemusta ja haasteellisuudesta.

 

Johanna Kaarre

Matemaattisten aineiden lehtori